Hoksataan yhdessä. Energisellä herkkyydellä. Aikaansaamiseksi.
Asiakaslähtöisesti, vastuullisesti, tavoitteellisesti ja tuloksellisesti
Palvelumme
Asiakkaan todellinen tarve selvittäen, liiketoiminta ohjaavana tekijänä, räätälöidysti, laadukkaasti, työkyky ja jaksaminen huomioiden.
Meihin luottavat:
Työskentelytapamme
Aina hoksauttamalla, ajatteluttamalla, oivalluttamalla, osallistamalla ja sitouttamalla
Asiakaslähtöisellä otteella näkyviä tuloksia
Olemme aidosti kiinnostuneita asiakkaidemme liiketoiminnasta, sen eteen – eri ammattiryhmissä –työskentelevistä ihmisistä ja yhdessä aikaansaaduista näkyvistä tuloksista. Meillä on sydämen palo ja vahva halu kehittämistyön tekemiseen yhdessä asiakkaidemme kanssa.
Pitkällä kokemuksella parhaaseen lopputulokseen
Meillä on näkemystä ja pitkä sekä laaja-alainen kokemus hyvistä ja toimivista käytännöistä sekä rohkeutta haastaa myönteisellä ja ratkaisukeskeisellä tavalla asiakkaitamme parhaan ratkaisun löytämiseksi.
Oivalluttavaa ja käytännönläheistä yhteistyötä
Käytämme maalaisjärkeä monimutkaisten asioiden yksinkertaistamiseksi ja yhdistämme tutkimuksellista tietoa sekä viitekehyksiä käytännönläheiseen ja toiminnalliseen tekemiseen. Yhdessä tekeminen meidän kanssamme on vaikuttavaa, sujuvaa ja hauskaa.
Blogit

Tietoa on jo tarpeeksi, mutta miten saada aikaiseksi?
Organisaatioiden menestys perustuu jatkuvaan oppimiseen ja uudistumiskykyyn. Oppiminen ei voi kuitenkaan jäädä vain yksilön vastuulle, vaan sen on oltava organisaation strateginen valinta. Oppiminen on tämän

Tiimivalmennus on tekemässä paluuta – onko organisaatiosi valmis siihen?
Tiimivalmennusten aika on tulossa takaisin, mutta näkökulma voi olla erilainen kuin ennen. 2020-luvun alkupuoli on kulunut ilmasto- ja energiakriisin, pandemian ja sitä seuranneen etätyöhön siirtymisen,

Vastuullisuus – johdon juhlapuhetta vai aitoa arjen toimintaa?
Vastuullisuus on teema, josta puhutaan ja kirjoitetaan paljon niin mediassa kuin organisaatioiden nettisivuillakin. Vastuullisuus nähdään usein organisaation arvoa kasvattavana asiana, mistä raportoidaan asianmukaisesti, mutta samaan
