Halu ymmärtää asiakkaan organisaation todellisuus laajasti

Olen päässyt työurani aikana oppimisen aitiopaikoille ja sain ennen nykyistä ammattiani valmentajana työskennellä moninaisissa rooleissa palvelutuotannon työntekijänä, esimiehenä ja HR-ammattilaisena.
Olen aina halunnut ymmärtää organisaatioiden toimintakenttää laajasti ja siksi rakennan asiakastyössä teemasta riippumatta yhteydet visiosta, arvoista ja strategiasta käytännön tekemiseen – ja päinvastoin.
Tavoitteena työskentelyssäni on aina asiakkaan kokema hyöty. Haluan ymmärtää riittävästi asiakkaiden arkitodellisuudesta, jotta voin työssäni puhua asioista niiden oikeilla nimillä. Luottamus pitää ansaita yhteistyön alkumetreillä ja pitkät asiakassuhteet kertovat luottamuksen olevan vahvaa. Mukana tekemisessä täytyy olla järki ja sydän. Vaikuttavuus tulee siitä, että asioissa on tolkkua ja tutkimuksellista pohjaa. Vaikuttavuus tulee myös siitä, että tuntuu. Uskon, että tunteiden tunnistaminen ja kyky niiden säätelyyn ovat työelämän avaintaitoja.

Tekemisen kenttä

Tutkinnot ja sertifikaatit

Tutustu myös meihin

Toimitusjohtaja

Katri Neuvonen

Tekijä, omistaja, coach

Soile Brushane

Tekijä, omistaja, coach